Nyt on taas ollut ihan rauhallista. Pientä ärtyisyyttä miehessä on havaittavissa. Mutta menee vielä suuremmitta haukuitta ohitse. Tiedän, että tämä(kään) liitto ei tule onnistumaan. Surettaa, koska olisin niin halunnut jo onnistua. Olen kiitollinen teille kommenteistanne, ymmärtämisestä. Kun on tunne, etten voi kellekään kertoa tästä. Enemmänhän SILLÄ on tässä häpeämistä, mutta epäonnistuneeni minäkin tunnen. Yritin kerran kertoa tästä SEN veljen vaimolle, mutta hänen kommenttinsa oli "pitää tehdä kompromisseja". Ilmeisesti ilmaisin itseäni huonosti, hän ei varmaan ymmärtänyt mistä oli kysymys (väkivallasta, eikä pelkästään riitelemisestä). Sitä paitsi SE on kertonut suvulleen, kuinka minun kassani on vaikeaa elää, koska en anna asioissa periksi. Tarkoittaa sitä, että mun ei on ei. Sanon, mitä tarkoitan. SE päin vastoin sanoo ensin ei ja sitten kyllä ja vaikka mitä. Pyysin kerran SITÄ lähtemään paikkaan X. SE ei halunnut. No, ajattelin, että ei sitten. Muutaman päivän päästä SE alkaa suunnittelemaan reissuamme sinne. Niinpä mentiin. Ja sen jälkeen olen saanut kuulla, kuinka MINÄ PAKOTAN SEN AINA TEKEMÄÄN NIIN KUIN MINÄ HALUAN. Niin kauan, kuulemma, menee hyvin kun tehdään mitä minä haluan. Kun SE pyytää mua lähtemään kanssaan paikkaan Z, enkä halua, niin sanon sen. Enkä lähde. Sitä SE ei voi sulattaa. SITÄ ärsyttää sekin, että lapset uskoo kerralla jos kiellän. Arvatkaa uskovatko he SEN kieltoja?

Tämä meni taas ihan sivuraiteille.

JATKUU