Viime yönä unta odotellessani mietin, MIKÄ meitä pitää yhdessä. Aiemmin väitin, että mm. seksi. Muttei se niin ole. Olen aiemminkin ollut ilman miestä/seksiä. Ei se siis ole sitä. Tajusin itsekin, että se on oikeasti häpeä! Eroamisen häpeä. En siis ole sitä itsellenikään myöntänyt. Oikeasti olen eronnut jo kahdesta pitemmästä vakituisesta suhteesta. Tämä olisi jo kolmas kerta. Kuinka huono ihminen olisin, jos taas eroaisin. Ja tätä SE pitää aseena mua vastaan. Tästä kuulen lähes päivittäin. Kuinka huono mun täytyy ollakaan, etten ole pystynyt miehiä itselläni pitämään. Vaikka minun aloitteestani on erottu. Uskallanko sanoa, että mies nro 1 oli myös väkivaltainen. Se väkivalta oli henkisen alistamisen lisäksi fyysistä. Ja ykkönen oli sairaalloisen mustasukkainen myös.