"Eläminen väkivaltaisesti käyttäytyvän kanssa on vaarallista fyysiselle ja henkiselle terveydelle.
Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi väkivaltaisesti.
Kaikki syyt väkivallan käyttämiseen ovat tekosyitä, -sitä ei oikeuta humala, stressi, riitely, mustasukkaisuus, menettämisen pelko, avioeron ahdistus, uskottomuus, seksuaalinen torjunta.
Jos väkivalta on alkanut, se ei lopu itsekseen.
Yhdenkään naisen ei pidä sietää väkivaltaa sen varjolla, että perheen koossa pitäminen on tärkeämpää."
Lainaus ko. kirjan alusta.
]]>Väkivalta on tehokas keino saavuttaa ja ylläpitää valtaa ja kontrollia. Väkivaltaa käyttävä mies pyrkii hallitsemaan naista pelon avulla.
Väkivaltainen mies uskoo, että nainen on hänen hyvän olonsa lähde ja on siten vastuussa siitä. Siksi kumppanin käyttäytymistä, ajatuksia ja tunteita on kontrolloitava kaikin tavoin, etteivät miehen omat ongelmat nousisi tietoisuuteen.
Useat naiset ovat havainneet, että heidän miehensä ovat "kaksoispersoonallisuuksia". He voivat olla hyvin viehättäviä, lämpimiä, älykkäitä ja hurmaavia ulkopuolisen silmin. Todellisuus rajoittuu parisuhteeseen, kodin seinien sisäpuolelle. Mies on kotona kuin toinen ihminen. Tämä saa uhrin epävarmaksi omista tunteistaan ja ajatuksistaan, eikä hän tiedä mikä on totta ja mikä on valhetta.
En kirjoita tänne enää itsestäni, lisään ainoastaan linkkejä, jotka voivat auttaa myös muita perheväkivallan uhreja.
]]>Sitä säikäytti se mainitsemani nauhoittava sanelukone. Onneksi, sillä olen pelännyt "paljastumiseni" jälkeen sitä entistä enemmän.
Se kielsi myös tänne enää kirjoittamasta, mutta en aio lopettaa. Aion myös "tulla ulos kaapista", ja julkistaa tämän myös ystävilleni. Ajankohtaa en tiedä, on tämä sen verran kipeä asia. Ja tyhmää kylläkin, minä häpeän!!
Ennenkuin julkistan tämän, aion muokata edellisiä kirjoituksiani hieman. Poistan sieltä esim. ne orgasmi-jutut. Ja jotain sellaista, mitä en halua (lähinnä lasteni) kaikkien lukevan. Ne naimis-jutut siis.
]]>Tein pienen reissun lasten kanssa. Se ei ollut mukana. Kyllä tunnelma esim. autossa oli aivan toisenlainen kuin sen mukana ollessa. Lapset eivät juurikaan tapelleet, kukaan ei kiukutellut. Oli jotenkin vapautuneempi ilmapiiri. Tosi ikävä myöntää tätä... Kun puolustelen meidän yhdessä oloa lasten parhaalla. Kun ei se sitä ole. Nyt vain kerään voimia ja yritän saada oman talouteni tasapainoon. Ts. kuopusta isommaksi, jotta hennon viedä hänet hoitoon. Kun palaan töihin, en ole tuosta taloudellisesti riippuvainen.
Vaikka toisaalta mielessäni näen meidät vanhenemassa yhdessä. Mutta kun tämä ei kerran toimi...
]]>Kaikki tämä huipentui siihen, että se kävi käsiksi.
Korvakoruni on hukassa. En tiedä onko rikki korvalehteni vai koruni...
Sydämeni ainakin on särkynyt...
]]>Tänään lapsi meni uudestaan sinne "yö-kylään". Kuinka minuun sattuikaan. Mutta lapsi halusikin tulla kotiin yöksi. Se toi. Ja hieman juteltiin. Se myönsi, että se haukkuminen on sattunut siihenkin. Ja lähti menemään.
Juttelin esikoiseni kanssa tapahtuneesta. Esikoiseni on 23v ja on asunut kotoa pois jo vuosia. Hän pikkuisen tietää, mikä on tilanne. On todistanut jonkun riitamme. Psykopaatti, sanoi hän. Mitä minä siihen? Niin onkin. Mutta kun minä silti välitän siitä.
Voisiko olla mahdollista, että se oikeasti pystyisi katumaan tekojaan????
Psykopaatti tai narsisti. Molemmista olen lukenut ja tiedän, että se täyttää tunnusnmerkit. Tämä on aivan kamalaa..
Kiitos kommenteistanne! Tarvitsen niitä lisää! Paljon! Tiedättekö, että nuo psykopaatit ja narsistit voivat olla mitä rakastettavampia ihmisiä?? Vaikka ovat täysiä paskoja?
Minäkin tiedän, mutta en silti tahdo päästä eroon tästä yhdestä!
]]>Löysin kyllä jemmastani suklaata, olenkin ahminut sitä. Ei vain maistu miltään...
Olo tuntuu taas tyhjältä.
]]>Mutta kyllähän se on niin, että lapsia yritetään aivopestä siellä. Valitettavasti. Sitä en jaksa nyt murehtia. Mutta en vie lapsia sinne kuin pakon edessä.
En ole kertonut sen muutosta kenellekään. Miksi?? En usko sitä todeksi. Ja häpeän. Olen taas epäonnistunut. Vain ihan lähimmät tietävät vaikeuksistamme. Mitä ne kaikki muut sanoo. Minua haukutaan, tiedän sen. Ja nyt se sattuu. Normaalisti en välitä paskankaan vertaa mitä muut ajattelevat, mutta nyt...
Vielä minä tästäkin nousen. Olen kokenut yhtä ja toista, kaikkea pahaa, mutta tiedän kaiken kääntyvän parhain päin. Mihin minä tätä aikaa tuon hullun kanssa tarvitsin? Arvostaakseni jotain parempaa. Mikä tahansa on parempaa kuin elämä sen kanssa. Ja silti kaipaan sitä takaisin.
Siitä ei siis ole kuulunut edelleenkään mitään.
Mitä odotan? Odotan kukkia ja anteeksipyyntöä. Odotan, että se huomaisi kuinka ihanan ihmisen se menetti. Odotan, että se tulisi järkiinsä ja tajuaisi, että se ei saa loukata minua. Olisin valmis lähtemään johonkin perheterapiaan, jos se haluaisi jatkaa. Olisin valmis antamaan sille vielä mahdollisuuden. Mutta piru vie, minä en voi tehdä aloitetta. Onneksi.
On tästä se hyvä puoli, että viimeisetkin raskauskilot katoavat :D Kävin kaupassa ja unohdin ostaa lohdutukseksi sitä suklaata! Jo kilo lähtenyt. Jos se nyt oikeasti sitten lohduttaa....
]]>En myöskään ole ottanut yhteyttä. Vaikka vaikeaa se on ollutkin.
Minulla on aivan hirvittävä ikävä. Vaikka kuinka ajattelen kaikkia sen huonoja puolia. Mutta kun oli siinä ne hyvätkin puolensa.
Miten minä kestän... Ei ole edes suklaata.
Kerran se sanoi, että jos se joskus lähtee, niin se ei sitten takaisin tule. Mutta eihän sen sanomisiin muutenkaan voinut luottaa.
Nyt sillä on kyllä joku nainen. Miten se muka muuten noin helposti lähti? Nyt olen mustasukkainen.
Yrittäkää takoa järkeä mun päähäni!!
Mutta olisin halunnut vielä rakastella sen kanssa.
]]>