Käsikirja väkivaltaa kokeneille naisille. Päänavaus selviytymiseen.

"Eläminen väkivaltaisesti käyttäytyvän kanssa on vaarallista fyysiselle ja henkiselle terveydelle.

Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi väkivaltaisesti.

Kaikki syyt väkivallan käyttämiseen ovat tekosyitä, -sitä ei oikeuta humala, stressi, riitely, mustasukkaisuus, menettämisen pelko, avioeron ahdistus, uskottomuus, seksuaalinen torjunta.

Jos väkivalta on alkanut, se ei lopu itsekseen.

Yhdenkään naisen ei pidä sietää väkivaltaa sen varjolla, että perheen koossa pitäminen on tärkeämpää."

Lainaus ko. kirjan alusta.  

Ei ollut tarkoitus tähän blogiin enää kirjoittaa, mutta löysin Lahden Ensi- ja Turvakodin sivuilta niin sopivan pätkän tähän:

MIKSI RAKASTAVA KÄSI LYÖ?

Väkivalta on tehokas keino saavuttaa ja ylläpitää valtaa ja kontrollia. Väkivaltaa käyttävä mies pyrkii hallitsemaan naista pelon avulla.

Väkivaltainen mies uskoo, että nainen on hänen hyvän olonsa lähde ja on siten vastuussa siitä. Siksi kumppanin käyttäytymistä, ajatuksia ja tunteita on kontrolloitava kaikin tavoin, etteivät miehen omat ongelmat nousisi tietoisuuteen.

Useat naiset ovat havainneet, että heidän miehensä ovat "kaksoispersoonallisuuksia". He voivat olla hyvin viehättäviä, lämpimiä, älykkäitä ja hurmaavia ulkopuolisen silmin. Todellisuus rajoittuu parisuhteeseen, kodin seinien sisäpuolelle. Mies on kotona kuin toinen ihminen. Tämä saa uhrin epävarmaksi omista tunteistaan ja ajatuksistaan, eikä hän tiedä mikä on totta ja mikä on valhetta.

En kirjoita tänne enää itsestäni, lisään ainoastaan linkkejä, jotka voivat auttaa myös muita perheväkivallan uhreja.

Unohdin kiireissäni tyhjentää sivuhistorian, kun viimeksi tänne kirjoitin. Se löysi nämä kirjoitukseni. Nyt olen valehtelija, jonka se aikoo paljastaa kaikille. Se on kiukkuinen, kun aion parin vuoden kuluessa jättää sen. Huoh. Sillä on lukihäiriö, eikä se ole edes kaikkea varmasti tästä lukenut. Muuten se olisi tajunnu, että tämä päiväkirjani on avunpyyntö, ei suunnitelma jättää se salakavalasti. Se ei myöskään tajunnut sitä mitä ihan alussa kirjoitin. Kirjoitin siis, että tämä on minun totuuteni. Minä näen asiat näin.

Sitä säikäytti se mainitsemani nauhoittava sanelukone. Onneksi, sillä olen pelännyt "paljastumiseni" jälkeen sitä entistä enemmän.

Se kielsi myös tänne enää kirjoittamasta, mutta en aio lopettaa. Aion myös "tulla ulos kaapista", ja julkistaa tämän myös ystävilleni. Ajankohtaa en tiedä, on tämä sen verran kipeä asia. Ja tyhmää kylläkin, minä häpeän!!

Ennenkuin julkistan tämän, aion muokata edellisiä kirjoituksiani hieman. Poistan sieltä esim. ne orgasmi-jutut. Ja jotain sellaista, mitä en halua (lähinnä lasteni) kaikkien lukevan. Ne naimis-jutut siis.  

Nyt on mennyt paremmin. Sen edellisen tapauksen jälkeenkin olemme vielä saman katon alla. Se varmaan säikähti käsiksi käymistään, koska nyt se on onnistunut hillitsemään itsensä paremmin. En silti jaksa uskoa kuitenkaan, etteikö väkivaltaa enää olisi. Nyt olen jotenkin alistunut tähän tilanteeseen. En jaksa heittää tuota ulos. Onhan se nyt ollut ihan ihmisiksikin.

Tein pienen reissun lasten kanssa. Se ei ollut mukana. Kyllä tunnelma esim. autossa oli aivan toisenlainen kuin sen mukana ollessa. Lapset eivät juurikaan tapelleet, kukaan ei kiukutellut. Oli jotenkin vapautuneempi ilmapiiri. Tosi ikävä myöntää tätä... Kun puolustelen meidän yhdessä oloa lasten parhaalla. Kun ei se sitä ole. Nyt vain kerään voimia ja yritän saada oman talouteni tasapainoon. Ts. kuopusta isommaksi, jotta hennon viedä hänet hoitoon. Kun palaan töihin, en ole tuosta taloudellisesti riippuvainen.

Vaikka toisaalta mielessäni näen meidät vanhenemassa yhdessä. Mutta kun tämä ei kerran toimi...